Rafa Benitezin korvaajaehdokas rauhallisena – ”En vaivaudu”
Kuva: Getty Images
Zinedine Zidane on parrasvaloissa, sillä futaajalegenda yhdistetään jatkuvalla syötöllä Real Madridin uudeksi päävalmentajaksi.
Valkopaitojen nykyinen käskijä Rafa Benitez on ajautunut joukkojensa kanssa vaikeaan tilaan. Vaikka Benitez on ollut peräsimessä vasta puolisen vuotta, ovat potkuspekulaatiot jo arkipäiväistyneet Espanjan pääkaupungissa.
Jos Benitez saa lähteä, on Zidane yksi vahvimmista ehdokkaista korvaajaksi.
– Tuolla kysymykselle ei ole tilaa täällä, Castillan valmentaja Zidane kommentoi ottelun jälkeen viikonloppuna Marcalle.
– Joukkueella on valmentaja, joka tekee työtään ja minä olen Castillassa – näin meidän pitäisi ajatella. Olen Castillassa ja edustusjoukkueen valmentaja on hänen pelaajiensa kanssa tekemässä hyvää työtään, Zidane mietti.
Benitez on saanut paljon huutia, mutta ranskalainen antaa sen sijaan kehuja.
– Se, mitä voin sanoa on, että hän tekee loistavaa työtä. Arvostelijoita tulee, kun häviää yhden tai kaksi peliä, mutta olemme tottuneita siihen. Ajattelen vain Castillaa ja reservejä. Niin asia tulee olemaan kauden loppuun asti.
Zidane sanoo keskittyvänsä tähän päivään ja tekemään työt hyvin. Lehtien lukeminen saa jäädä vähemmälle.
– En vaivaudu. Olen keskittynyt enkä lue mitä lehdet minusta kirjoittelevat, Zidane puntaroi.
Espanjalaismediassa olleiden tietojen mukaan Zidane olisi Real Madridin luotsaamisesta kiinnostunut, mutta vasta kauden päätteeeksi. Kesken kauden ranskalaisluotsi ei näe otollisena pestiin hyppäämistä. Toisaalta tuskin mies kieltäytyisi, jos Florentino Perez kesken kauden tulisi olalle koputtelemaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”