Valioliigassa nähtiin manageripotkut – kuka tilalle?
Kuva: Getty Images
Swansea on erottanut managerinsa Garry Monkin. Erottamista ei voida pitää yllätyksenä, sillä huhuja on liikkunut jo pitkään.
Seurajohto joutui tekemään vaikean päätöksen, sillä Swansea oli voittanut vain yhden viimeisestä 11 pelistään. Monk ehti olla seuran managerina helmikuusta 2014 alkaen. Monk on tärkeä hahmo ollut seurassa muutenkin miehitettyään vuosikaudet joukkueen puolustuslinjaa ennen manageriuraa.
Monkin viimeiseksi peliksi jäi lauantainen 0-3-tappio Leicesterille.
– Päätös on tehnyt erittäin vastahakoisesti ja raskain sydämin, seurapomo Huw Jenkins totesi seuran tiedotteessa.
– Toivomme, että voimme nimittään korvaajan niin nopeasti kuin mahdollista.
Apuvalmentaja Pep Clotet ja toinen valmentaja James Beattie saavat myös lähteä.
Swansea aloitti kauden erinomaisesti, mutta seurannutta notkahdusta Monk ei ole pystynyt kääntämään. Parhaalla kaudellaan Monk luotsasi Swansean kahdeksanneksi.
Monkin seuraajaksi on huhuttu esimerkiksi Brendan Rodgersia ja David Moyesia. Joidenkin tietojen mukaan Moyes ei tosin olisi tästä pestistä kiinnostunut. Rodgersin huhutaan olevan valmis takaisin peräsimeen niin nopeasti kuin mahdollista potkujensa jälkeen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn