Wayne Rooneylle tarjottu jättimäistä 75 miljoonan punnan diiliä – ManU jää taakse?
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin luottomiehiin vuosikaudet kuulunut Wayne Rooney on saanut houkuttelevan tarjouksen Kiinasta. Kaikkiaan 75 miljoonan punnan arvoinen pesti saattaisi houkutella englantilaista.
Daily Mail -lehden mukaan Kiinan liigassa pelaava seura haluaisi Rooneysta markkinakasvonsa ja on valmis tarjoamaan 30-vuotiaalle Rooneylle hulppeaa kolmen vuoden pituista sopimusta. Pestin arvo per vuosi olisi häkellyttävät 25 miljoonaa puntaa.
Todennäköisin vaihtoehto Rooneylle olisi Shanghai:n SIPG, jota luotsaa entinen Englannin maajoukkueen pomo Sven-Göran Eriksson.
Kiinan liigaan halutaan myös Chelsean kippari John Terry. Rooney halutaan myös niin nopeasti kuin mahdollista, vaikka hyökkääjän kohdalla voidaankin odottaa jonkin aikaa.
Rooneylla on edelleen kolme vuotta jäljellä sopimustaan Unitediin, mutta jo hänen edustajansa pohtivat pelaajan tulevaisuutta. Yksi mahdollisuus voisi olla myös MLS, johon Steven Gerrard ja Frank Lampard ovat jo ennättäneet vaihtaa.
MLS ja paikallinen elämäntyyli voisivat sopia Rooneylle paremmin, mutta toisaalta Kiinasta irtoaisi paremmat rahat.
Rooneylle ei voi välttämättä enää ennustaa kovin pitkää tulevaisuutta parrasvaloissa. Rooney on itsekin kertonut pohtivansa maajoukkueuransa jatkoa ensi kesän EM-kisojen jälkeen. United on puolestaan ensi kesänä taas lähdössä hyökkääjämarkkinoille, eikä Rooneylle jatkossa välttämättä löydykään enää avauksen paikkaa seurassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle