Kuka nappaa kesällä? – Fernando Torresille ei tarjota jatkosopimusta!
Kuva: Getty Images
Espanjalaislehti AS:n mukaan Fernando Torresille ei tarjota jatkosopimusta Atletico Madridista. Hän on seurassa lainalla kesään asti, jonka jälkeen hän on vapaa sopimuksettomana pelaajana vapailla markkinoilla.
Atleticon seurapomon Miguel Angel Gilin, päävalmentaja Diego Simeonen ja Torresin kerrotaan käyneen keskusteluja maanantaina, missä pelaajalle oli ilmoitettu, ettei miehen kanssa aiota tehdä sopimusta pidemmälle.
Gilin kerrotaan kuitenkin jättäneen pienen takaportin: mikäli kesällä voimaan astuvaa siirtokieltoa ei valitusrumban jälkeen saada kumottua ja 31-vuotias kärkimies pelaa vahvan kevään, voisivat he vielä tarjota pelaajalle jatkomahdollisuutta.
On kuitenkin epätodennäköistä, että Torres jäisi odottelemaan seuran vatvomista. Kansainvälisten siirtosääntöjen mukaan hän voi neuvotella sopimuksesta toisaalle jo nyt, kun nykyistä sopimusta on alle kuusi kuukautta jäljellä.
Torres on Atleticon kasvatti, joka lähti seurasta aikoinaan Englantiin ja Liverpooliin. Siellä mies nousi lopullisesti tähtistatukseen, joka tosin on myöhemmin himmennyt vaikeiden Chelsea- ja AC Milan -pestien sekä nykyisen vaisun Atletico-jakson myötä. Torres on kuluvalla kaudella ampunut vain kaksi maalia 24 peliin, ja roolikin ollut pieni.
Mikäli huhuja on uskominen, riittää Torresilla vielä kysyntää. Hänet on yhdistetty jopa Barcelonaan äskettäin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva