Jamie Vardylla jo seuraava hurja päänahka mielessään: ”Pystymme vahingoittamaan heitä”
Leicesterissä sensaatiomaista kautta pelaava Jamie Vardyn ajatuksissa siintää jo tulevan sunnuntain Arsenal-ottelu.
Leicester takoi Manchester Cityn nurin 3-1-lukemin vieraskentällä juuri viime viikonloppuna. Vardy on tehnyt jo 18 maalia kaudella. Leicester johtaa sarjaa viiden pisteen erolla Arsenaliin ja Tottenhamiin, mutta Vardyn mukaan mitään mestaruuspaineita ei oteta.
– Me olemme vain nauttineet tästä kaudesta. Jos sitä [mestaruutta] alkaa ajattelemaan liikaa, se vaikuttaa sinuun [negatiivisesti]. Me jatkamme tekemistämme samalla tavalla kuin tähänkin mennessä, Vardy kommentoi FIFA 16 -tapahtumassa.
– Arsenal on mukana taistelussa, me olemme, Manchester City, Tottenham ja Manchester Unitedkin – he ovat kymmenen pistettä perässä, mutta tämä kausi on osoittanut sellaisen eron voivan kuihtua nopeasti. Etenemme peli peliltä ja toivottavasti jatkamme pisteiden keräämistä.
Leicester hävisi alkukaudesta Arsenalille 2-5-lukemin kotonaan, mikä on joukkueen harvoja romahduksia tällä kaudella. Viime aikoina Arsenal on kärsinyt tehottomuudesta ja hukannut pisteitä. Leicester on taas lentänyt korkealla.
– Ottelusta Arsenalia vastaan tulee tiukka. Tiedämme saavamme vastaan maailmanluokan pelaajia, mutta hävittyämme 2-5-lukemin, näytimme siinäkin kykymme vahingoittaa heitä.
– Meidän pitää tiukentaa puolustusta, jota olemmekin tehneet viime peleissä nollapelien muodossa. Kohtaamisestamme tulee hyvä ja viihdyttävä ottelu.
Lähde: Daily Cannon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous