Tim Sparv kirvelevästä tappiosta Manchester Unitedille: ”Olen pettynyt ja vihainenkin”
Kuva: Getty Images
Tim Sparvin tanskalaisseura FC Midtjylland oli torstai-iltana lähellä jättiyllätystä Eurooppa-liigassa. Joukkue joutui kuitenkin lopulta nöyrtymään ja tippui turnauksesta Manchester Unitedille yhteismaalein 3-6.
Tanskalaiset voittivat viikko sitten pelatun joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen 2-1-lukemin. Midtjylland meni torstaina ratkaisevassa toisessa osassa 1-0-johtoon Old Traffordilla, mutta englantilainen suurseura rynnisti lopulta toisella puoliajalla pakkovoittoon ja lunasti jatkopaikan.
– Olen pettynyt ja vähän vihainenkin siitä, että pelasimme niin huonosti. Olisin halunnut, että olisimme pelanneet rohkeammin, niin kuin teimme kotikentällämme. Olimme liian varovaisia ja prässimme ei toiminut oikeastaan ollenkaan. Parempi joukkue voitti, he ansaitsivat mennä jatkoon, Tim Sparv kommentoi SuomiFutis-sivustolle.
Sparv korostaa kuitenkin, että ottelut olivat hänen seurajoukkueuransa upeimmat.
– Aivan varmasti. Yritän ottaa niistä positiivisia asioita mukaani. Koko puolitoistavuotiseni seurassa on ollut erinomaista aikaa. Sain olla mukana kun seura voitti ensimmäisen mestaruutensa ja nyt nämä Eurooppa-liigan pelit päälle. Tämä on ollut uskomaton seikkailu.
Sparv pelasi molemmissa otteluissa täydet minuutit ja kantoi Tanskassa kapteeninnauhaa. Huuhkaja-pelaaja sai peliesitystensä lisäksi paljon huomiota nokkelasta huumoristaan sosiaalisessa mediassa. Miten hän itse kommentoi rooliaan esikuvana? Entä käyttääkö hän aikaa twiittiensä pohtimiseen?
Tim Sparvin laajempi haastattelu julkaistaan sivustollamme lähipäivinä.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa