Maalitykki näyttämässä arvonsa HIFK:lle – ”Kolme pistettä väkisin”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n täksi kaudeksi sopimuksen tehnyt Juho Mäkelä on näyttänyt olevansa kullanarvoinen mies joukkueelleen.
Mäkelä kasvatti kauden maalisaldon jo neljään, kun hän ampui HIFK:lle kaksi maalia torstaina 3-2-voitossa KuPS:sta. Mäkelä teki HIFK:n 2-0- ja 3-0-osumat avausjaksolla.
– Kävimme pitkät keskustelut maanantain PS Kemi -ottelun jälkeen [maaliton tasapeli]. Todella mietimme, miksi pelaamme HIFK:lle ja minkälaista pelimme tulisi olla. Uskon, että kun jokainen katsoi peiliin ja keskusteli asioista niiden oikeilla nimillä, niin se näkyi kentällä varsinkin ensimmäisellä puoliajalla, Mäkelä summasi HIFK:n kotisivuilla.
KuPS kiri vahvasti, mutta HIFK:n johto natisi liitoksistaan, mutta ei murtunut.
– Meidän tahto ja taisteluilme näkyi toisella puoliajalla. Olimme vaikeassa tilanteessa ja otimme kolme pistettä väkisin. Se on vahvan joukkueen merkki ja vahvistaa entisestään joukkuettamme, Mäkelä päätti.
Pelastaja Mäkelä
Mäkelän osumat nostavat hänet maalipörssin jaetulle ykkössijalle yhdessä HJK:n Alfredo Morelosin ja Atomu Tanakan ja RoPS:n Aleksandr Kokon kanssa. Viime kaudella Mäkelä ampui 16 osumaa ja oli suuressa roolissa VPS:n säilyttäessä niukasti sarjapaikkansa. Hän oli tuolloin maalipörssin kakkonen jääden yhden osuman Kokon taakse. Voiton myötä HIFK nousi sarjassa neljänneksi. Saldona viidestä pelistä on kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja yksi tappio. Torstaina kahdessa muussa ottelussa FC Lahti nujersi VPS:n tylyin 4-0-lukemin ja RoPS haki täydet pisteet murojen voimalla Turusta FC Interiltä 2-1-voitolla. Kokko ampui RoPS:n voittomaalin toisella jaksolla. Perjantaina pelataan kolme ottelua: PK-35 Vantaa-SJK, Ilves-IFK Mariehamn ja PS Kemi-HJK.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa