Shefki Kuqi uskoo Kosovon yllättävän monet: ”Kovia pelaajia ympäri Eurooppaa”

Entinen Suomen A-maajoukkuehyökkääjä, parhaillaan Veikkausliiga-seura PK-35 Vantaata luotsaava Shefki Kuqi uskoo Kosovon maajoukkueen olevan uskottava jo pikapuolin.
Kosovo sai viikolla UEFA:n jäsenyyden, ja maa pyrkii pääsemään jo ensi syksynä alkaviin MM-karsintoihin mukaan. Viimeistään seuraavissa EM-karsinnoissa maa on mukana.
Kosovolaissyntyinen Kuqi näkee maassa olevan hyvän potentiaalin pelaajia.
– Siellä ollaan erittäin intohimoisia jalkapallon suhteen. Kosovo on pieni maa, mutta ympäri Euroopan kovia sarjoja on paljon kosovolaisia pelaajia, Kuqi kommentoi BBC Sportille.
FIFA:n kerrotaan todennäköisesti antavan kosovolaistaustaisille, mutta jo muita maajoukkueita edustaneille,pelaajille mahdollisuuden vaihtaa edustusoikeutensa Kosovon paitaan.
Tällaisia pelaajia ovat mm. Valioliigassa pelaavat Sveitsin maajoukkuemiehet Xherdan Shaqiri ja Valon Behrami sekä Suomen maajoukkuemies Perparim Hetemaj.
– Esimerkiksi nämä Sveitsin pelaajat ovat esiintyneet MM- ja EM-kisoissa. Jotkut tällaiset pelaajat saattavat haluta vaihtaa Kosovon paitaan, mutta eivät varmaankaan kaikki.
– Omasta mielestäni olisi vaikea kääntää selkää, jos Kosovosta lähestytään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä