Kolme HJK:n pelaajaa puuttui lennolta – Medon tilanne puhututtaa
Kuva: Juha Tamminen
HJK lensi tänään aikaisin aamulla Ruotsiin pelaamaan Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen ottelua IFK Göteborgia vastaan. Ottelu pelataan torstaina. Kolme HJK:n pelaajaa puuttui lennolta.
Loukkaantumisten takia sivussa ovat tärkeät miehet Taye Taiwo sekä Nnamdi Oduamandi. Lisäksi lennolta puuttui HJK:n tärkeä keskikenttäpelaaja Medo, joka HJK:n markkinointijohtaja Sari Mikkonen-Mannilan mukaan nukkui pommiin.
SuomiFutis uutisoi eilen Medon tilanteesta, että hänellä olisi ollut selvittämättömiä asioita Suomen puolustusvoimien kanssa. Huhujen mukaan Medo joutuisi jättämään IFK Göteborgia vastaan pelattavan ottelun välistä, koska hänellä olisi kielto poistua maasta.
HJK:n joukkeenjohtaja Markku Peltoniemi kiisti huhut eilen SuomiFutis-sivustolle. Helsingin Sanomien mukaan Medo tulee myöhemmällä lennolla Ruotsiin.
Lopullisen totuuden Medon tilanteesta tietää vain HJK ja Medo itse, mutta joka tapauksessa toiminta ennen kauden tärkeintä ottelua puhututtaa. Miten voi olla mahdollista, että avainpelaajan annetaan nukkua pommiin villien huhujen saattelemana?
HJK:n kannalta tärkeintä olisi nyt saada Medo Göteborgiin keinolla, millä hyvänsä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon