AS Romalle karmea mahalasku – kaksi ulosajoa ja näkemiin Mestarien liiga

AS Roma aloitti liigakauden viikonloppuna murskaavasti rökittäen Udinesen 4-0. Tiistaina tulikin jo lunta tupaan, kun Porto pudotti Luciano Spallettin joukkueen Mestarien liigan lohkovaiheesta.
Roma lähti kotiotteluun mainioista asetelmista, alla oli avausosan 1-1-vierastasapeli.
Felipe avasi vieraiden maalitilin heti ottelun alussa. 39. minuutilla Roman pelaajista Daniele De Rossi lensi ulos ja hänelle teki 50. minuutilla seuraa Emerson, joka ehti olla vaihdosta tultuaan kentällä vain kahdeksan minuuttia. Niinpä Jesus Corona ja Miguel Layún sammuttivat lopulta Stadio Olimpicon valot maaleillaan. Päävalmentaja Spalletti oli äkeissään.
– Tätä ei voi hyväksyä. Hävisimme todella ison ja tärkeän ottelun. Tätä on hankala niellä, olemme tehneet niin paljon töitä päästäksemme tähän pisteeseen, Spalletti sanoi Roman kotisivuilla.
– Teimme sijoittumisessa aivan liikaa virheitä. Olimme pääsemässä ennen ulosajoa hyvin peliin kiinni ja sitten tuli vielä toinen, Spalletti manasi.
Myös avausosassa Roma joutui vajaalle, kun Thomas Vermaelen otti punaisen 41. minuutilla.
– Kolme punaista kahteen peliin on silkkaa naiiviutta. Viime kaudella emme joutuneet minun aikanani kertaakaan lopettamaan ottelua vajaamiehisenä. En osaa selittää tätä, mutta on selvää, että noissa tilanteissa pelaajani olisivat voineet ottaa tilanteet rauhallisemmin ja tarkemmin, Spalletti suomi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot