Valioliiga-manageri raivosi: ”Turha tästä on puhua, kukaan ei kuuntele”
Kuva: Getty Images
Tottenham Hotspurin manageri Mauricio Pochettino ei peitellyt pettymystään tiuhaan otteluohjelmaan. Tottenhamin tähtimaalivahti Hugo Lloris loukkaantui heti Valioliiga-avauksessa ja joutuu olemaan poissa noin neljä viikkoa.
Pochettino antoi täyslaidallisen kritiikkiä päättäville jalkapallopomoille. Lloris pelasi kaikki Ranskan ottelut kesän EM-turnauksessa, joten lepoaika on jäänyt ranskalaisvahdilla vähäiseksi.
– Olisiko minun pitänyt lepuuttaa Hugo enemmän? Mielummin puhuisin siitä, miten meidän pomomme asioita hoitavat. Et vain voi pelata EM-turnauksessa ja aloittaa kautta 13. elokuuta, Pochettino jyrisi toimittajille.
– Ihmiset, jotka eivät koskaan ole pelanneet jalkapalloa, tekevät päätökset. Olen ajoittain samaa mieltä Diego Maradonan kanssa siitä, että päätöksen tekijät eivät ole edes koskeneet palloon, Tottenham-luotsi jatkoi.
Pochettino ymmärtää, että nykyjalkapallo on raakaa bisnestä, mutta silti hän toivoisi muutoksia.
– Urheilijoita pitäisi kunnioittaa. Siksi olisi tärkeää organisoida kilpailut paremmin tulevaisuudessa, mutta turha tästä on puhua, kun ei kukaan kuuntele, Pochettino harmitteli.
Lähde: goal.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin