HJK hävisi Stadin derbyn HIFK:lle 2-1. HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuo ei jäänyt kuuntelemaan kannattajien huutoja ottelun jälkeen, vaan painui pikimmiten pukukopin puolelle. Kannattajat vaativat potkuja Lehkosuolle, eivätkä nuo huudot jääneet varmastikaan Lehkosuolta kuulematta. HJK:n syksy on tulosten valossa ollut surkea. Suomen Cupissa kärsityn finaalitappion lisäksi HJK on voittanut vain neljä Veikkausliiga-ottelua viimeisestä kymmenestä. Mestaruus on karkaamassa, ja nyt tuli tappio siinä kauden tärkeimmässä yksittäisessä ottelussa, Stadin derbyssä. HJK:n otteet ovat ailahdelleet luvattoman paljon. Tutiseeko puntti Lehkosuo? – Viimeiset kolme peliä olemme pelanneet erittäin tasasesti. Voitimme RoPS:n kotona vähän väkisin. Suomen Cupin finaalissa pelasimme varsin tasaisen pelin. Tänäänkin pelasimme mielestäni järkevästi ja hyvin. Tehottomuus ja vastustajan tehokkuus omissa paikoissaan olivat ne ratkaisevat tekijät. – Siinä oli muutama huono peli, mutta olemme selkeästi päässeet niistä eroon, Lehkosuo selitti väistäen itse kysymyksen. HJK kohtaa maajoukkuetauon jälkeen vielä IFK Mariehamnin, Ilveksen sekä SJK:n, joilla kaikilla on mahdollisuus mestaruuteen. Veikkausliigan kannalta tilanne ei voisi herkullisempi olla, mutta HJK:n ja Mika Lehkosuon yhteisen taipaleen kannalta se voi olla tyly loppu.

LUE MYÖS: