Juho Mäkelä maalasi ja juoksi Antti Muurisen syliin: ”Urani tärkein valmentaja”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK otti ensimmäisen voittonsa nykymallin Stadin derbyissä, kun HJK kaatui maalein 2-1. Yksi HIFK:n juhlituista sankareista oli urallansa myös HJK:n paidassa sankarina ollut Juho Mäkelä.
Mäkelä teki HIFK:lle tärkeän avausmaalin ensimmäisen puoliajan 33. minuutilla. Nnaemeka Anyamele antoi tarkan keskityksen laidasta ja Mäkelä puski pallon tarkasti vasemman tolpan juureen.
Maaliaan Mäkelä lähti tuulettamaan kohti vaihtopenkkiä. HIFK-päävalmentaja Antti Muurinen otti Mäkelän isälliseen syleilyyn, johon koko joukkue yhtyi. Mäkelä ja Muurinen ovat juhlineet ennenkin yhdessä, mutta silloin Mäkelän paita oli sinivalkoinen ja Muurisen takista löytyi HJK:n logo.
Juuri ennen maalia Mäkelä sai keltaisen kortin ja HJK:n kannattajat muistivat häntä ”huora” huudoilla.
– Minulla on paljon historiaa täällä ja kyllä se hyvältä tuntui onnistua HJK:n kannattajien edessä. Onnistuminen näissä isoissa peleissä on herkkuhetki ja todellinen juhlapäivä, Mäkelä sanoi ottelun jälkeen.
33-vuotias hyökkääjä halusi jakaa juhlahetken vanhan tutun kanssa.
– Hän on uskonut minuun urani varrella. Hän on tärkein valmentaja, mitä minulla on ollut. En ollut suunnitellut tuuletustani, se tuli ihan spontaanisti, että juoksin sinne (vaihtopenkille), Mäkelä kertoi.
Mäkelän mukaan riemu oli halauksen aikana ylimmillään.
– Kaikki vain huusivat ja juhlivat, mutta kyllä Antti yritti siinä vähän rauhoitella, kun peli kuitenkin jatkui heti. Mutta kyllä se oli sellainen hetki, että jos olisi ollut (Tommi) Vesalan piuhat päässä, niin jonkin sortin räjähdys olisi aivoissa tapahtunut, Mäkelä hehkutti.
Muurinen oli otettu Mäkelän tultua tuulettamaan hänen luokseen.
– Mäksän riemu purkautui sillä tavalla kuin purkautui. Minä satuin, ja koko ryhmä tietysti satuimme olemaan siinä, niin kyllä se tuntui erityisen hienolta, Muurinen sanoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin