Hurja väite: Manchester United halusi tämän miehen korvaamaan Alex Fergusonin

Manchester Unitedissa pitkän uran tehnyt Sir Alex Ferguson suunnitteli jäävänsä eläkkeelle jo vuonna 2002. United etsi korvaajaa kiireisesti Fergusonille ja Daily Starin mukaan seura lähestyi pitkäaikaista Arsenal-manageria Arsene Wengeriä.
ManU lähestyi lehtitietojen mukaan tunnustelevasti Wengeriä, kun Ferguson oli suunnittelemassa eläköitymistä. Wenger kuitenkin torjui tylysti ManU:n lähentelyt.
Ferguson kertoi julkisesti lopettamispäätöksestään, mutta teki lopulta U-käännöksen ja jatkoi Unitedin peräsimessä aina vuoteen 2013 saakka. Arsenalin entinen puheenjohtaja Peter Hill-Wood ei tiennyt, että ManU olisi lähestynyt Wengeriä.
– En usko, että Arsenea on koskaan houkuteltu, Hill-Wood totesi.
Daily Starin mukaan Wenger oli tylystä torjunnasta huolimatta harkinnut ManU-sopimusta. Lopulta Arsenal juhli Wengerin johdolla vuonna 2002 Valioliiga-mestaruutta.
Wenger myönsi aiemmin, että PSG oli lähestynyt häntä kolmesti, mutta ranskalaismanageri pysyi lojaalina Arsenalia kohtaan. Wenger juhlistaa tänään 20-vuotista taivaltaan Arsenalin managerina.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä