TPS-luotsi heitti paineet Interille: ”Ei huolen häivää, takana yhdeksän tunnin yöunet”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen jalkapallokausi huipentuu tänäkin kautena Veikkausliigan nousukarsintaan. Paljoa kutkuttavammat ei voisi ennakkoasetelmat olla, kun nousukarsinnassa kohtaavat turkulaiset FC Inter ja TPS. Otteluparia ennakoivassa lehdistötilaisuudessa TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen heitti paineet Interille.
FC Interin kausi on ollut suuri pettymys. Shefki Kuqi tuli kesken kauden seuran päävalmentajaksi, mutta ei saanut käännettyä kurssia niin, että Inter olisi säilynyt suoraan Veikkausliigassa. Nyt Kuqin on saatava pelaajiinsa valettua uutta uskoa.
– Sunnuntai oli meille kova isku ja pelaajien ilme oli aika matalalla. Tänään oli kuitenkin ihan eri fiilis ja harjoituksissa oli kiva päivä, Kuqi sanoi lehdistötilaisuudessa.
On selvää, että paineet Turun derbyssä on Interillä, joka ei missään nimessä halua pudota Ykköseen. TPS pääsee melko paineettomasta tilasta karsintaan. Mustavalkoisessa leirissä tiedetään silti tarkkaan, kuinka suuri ero Ykkösessä ja Veikkausliigassa pelaamisella on.
TPS-luotsi Laurikainen heitti paineet silti suoraan naapurileiriin.
– Minulla on todella luottavainen olo meidän omaan peliin ja siihen, miten tätä hommaa on viety eteenpäin. Kaikki ne asiat, mitä ollaan harjoiteltu ovat toimineet peleissä. Pääsemme peliin todella hyvistä lähtökohdista.
– Ei minulla ole huolen häivää. Yhdeksän tuntia tuli nukuttua viime yönä ja ensi yönä ehkä sitten hieman pidempään. Stressi on poissa, kunhan peli saadaan vain käyntiin, Laurikainen heitti.
Nousukarsinnan ensimmäinen osaottelu pelataan huomenna Paavo Nurmen stadionilla kello 15. Toinen osaottelu, eli Interin kotiottelu, pelataan lauantaina Veritas Stadionilla kello 17.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ensimmäinen iso maa uhkaa vetäytyä MM-kisoista
- Haastattelu: Uutta seuraa etsivä Tatu Varmanen kertoi miksi jätti ruotsalaisseuran – ”Ei siinä olisi mitään järkeä…”
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran

- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan