Turun derby teki paluun hienolla yleisömäärällä: ”Nämä ovat tosi isoja juttuja turkulaisille”
Kuva: Juha Tamminen
Turussa nähtiin hienoa jalkapallokulttuuria, kun kauan kaivattu Turun derby pelattiin Paavo Nurmen stadionilla. Veikkasuliigan nousukarsinta ei kuitenkaan ole se tilanne, missä turkulaisjoukkueet tulisivat kohdata toisensa TPS-puolustaja Juri Kinnusen, 26, mukaan.
Kinnunen luuti jälleen täydet minuutit TPS:n vasempana laitapuolustajana. Helsingistä Palloseuraan kaksi ja puoli vuotta sitten siirtynyt Kinnunen hehkutti turkulaista futiskansaa. Paavo Nurmen stadionilla nähtiin 4216 katsojaa, vaikka ottelu alkoi poikkeuksellisesti jo kello kolmelta, eikä lämpötilakaan varsinaisesti ollut houkutteleva.
– Se kertoo, miten tärkeät TPS ja Inter ovat Turulle. Se on harmi, että vain toinen pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa. Sen pitäisi ehdottomasti olla niin, että molemmat seurat pelaisivat. Nämä derbyt ovat turkulaisille tosi isoja juttuja, Kinnunen totesi SuomiFutis.com-sivustolle.
– Kyllä tämäkin peli kertoi siitä, mitä turkulainen jalkapallo on. Kolmelta tullaan peliin töistä suoraan tai jätetään duunit välistä, Kinnunen jatkoi.
Maalittomaan tasapeliin päättynyt ensimmäinen osaottelu oli nuorelta TPS:n joukkueelta alkuun todella hermostunutta pelaamista. Kinnusen mukaan alku meni jännityksen piikkiin.
– Se oli hermostuneisuutta ja jännitettiin tätä peliä. Meillä on tosi nuori joukkue ja keskikentällä nuoria kavereita. Onneksi pojat saivat pelin kasaan, Kinnunen sanoi.
TPS:n keskikentän pohjalla pelasivat Jonni Peräaho, 22, sekä 17-vuotias Abukar Mohamed. Molemmat nostivat tasoaan pelin edetessä selvästi. Noin 20 minuutin jälkeen TPS otti pelin ainakin näennäisesti hallintaansa.
– Nähtiin, että kyllä tässä pärjätään ja että ihan samaa leipää ne syö kuin mekin, Kinnunen totesi koko joukkueen heräämisestä.
Kinnusen mukaan ensimmäinen osaottelu antoi hyvät eväät lauantain otteluun.
– Nyt tiedetään, mitä se vaatii. Voidaan heti alusta alkaen pelata, kuten tänään 20 minuutin jälkeen. Kyllä me tämä hoidetaan, Kinnunen uhkui itseluottamusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn