HIFK-kassari testille Ruotsiin: ”Emme halua olla jarruna”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:ssa kaksi edellistä kautta pelannut Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen maalivahti Carljohan Eriksson harjoittelee tämän viikon Ruotsin pääsarjassa pelaavan Jönköpings Södra IF:n riveissä.
Jönköping sijoittu viime kaudella Allsvenskanissa sijalle 12.
– Kutsu tänne tuli hieman yllättäen kuntoutuksen jälkeen. Suurimmat odotukseni tälle testijaksolle on vain nähdä miten pärjään täällä. Totta kai tavoitteena on onnistua mahdollisimman hyvin, mutta en ota siitä paineita. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Eriksson kertoi HIFK:n nettisivuilla.
Eriksson matkusti Jönköpingiin sunnuntaina ja testijakso kestää viikon.
– Harjoitukset ovat menneet ihan jees. Pientä hakemista näin talvikaudella, mutta parempaan päin kokoajan.
21-vuotias Eriksson ei ole vielä tehnyt pelaajasopimusta HIFK:n kanssa ensi kaudelle. Jatkaminen IFK:ssa on mahdollista, mikäli sopimusta ulkomaille ei synny. HIFK:lla on tällä hetkellä sopimukset ensi kaudelle maalivahtikaksikko Tomi Maanojan sekä Jere Piiraisen kanssa.
– Saku on nuori ja kehityskelpoinen maalivahti. Jos mahdollisuutena on päästä pelaamaan ulkomaille, niin se on aina upea asia. Emme halua olla jarruna, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen sanoi.
Lähde: HIFK Fotboll
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta

- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon