Arsene Wenger kommentoi Kiinan liigaa: ”Huippuliigaa ei luoda yhdessä yössä”

Kuva: Getty Images
Kiinan Superliiga on noussut nopeassa ajassa ainakin siirtomarkkinoiden hallitsijaksi. Kiinalaiset seurat ovat osoittaneet mahtiaan jättimäisillä siirtosummilla ja palkkatarjouksilla. Arsenal-manageri Arsene Wenger muistutti kuitenkin, ettei kulttuuri synny yhdessä yössä.
Kiinan liiga on saanut houkuteltua jo tammikuun siirtoikkunan aikana supertähtiä, kuten Oscar ja Carlos Tevez. Wengerin mukaan huippuliigan rakentaminen vaatii silti vuosia.
– Huippuliigaa ei luoda yhdessä yössä. Se vaatii monen vuosien työn ja kulttuuria. Ammattimainen jalkapallo luotiin Englannissa 150 vuotta sitten, mutta vieläkin me räpiköimme, Wenger sanoi.
– Uskon, että jalkapallokulttuurin luominen on hidas prosessi. Jalkapallo on melko kummallista, koska olet opetettu pikkupojasta asti siihen, kuulet jalkapallosta vanhemmiltasi ja teet saman uudelle sukupolvelle. Ottaa aikansa, että siitä (jalkapallosta) tulee osa kansaa, Wenger jatkoi.
Wengerin mukaan kiinalainen jalkapallo on vielä uutta. Wenger on kuitenkin iloinen siitä, että jalkapallo leviää maailmalla.
– Se ottaa aikansa, emmekä tiedä, onko Kiinassa jalkapallokulttuuria kymmenen vuoden kuluttua. Joskus se voi olla poliittinen päätös, joka voi vaihtua. Olen henkilökohtaisesti todella iloinen tästä (Kiinan noususta) ja odotan, että Intia tulisi myös peliin. Toivottavasti se tapahtuu, Wenger sanoi.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Naatan Skyttä taas maalinteossa!