Alexei Eremenko Jr. kohahdutti Seiskassa: ”Lapsillani on parempi olla Venäjällä”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien avainpelaajiin 2000-luvulla kuulunut Alexei Eremenko Jr. kertoi Seiskalle, että hän muuttaa perheineen Venäjälle Moskovaan. Eremenkon mukaan hän haluaa kasvattaa lapsensa Venäjällä.
Eremenko on asunut pitkään ulkomailla pelaten urallaan muun muassa Italiassa, Skotlannissa ja Ukrainassa. Eremenko palasi Suomeen ulkomailta ja edusti vielä viime kauden alussa SJK:ta.
Lopulta Eremenkon ja SJK:n tiet erosivat, ja suomalaisvenäläinen pallotaituri kertoi lopettavansa uransa. Nyt edessä on muutto Venäjälle.
– Me muutamme Moskovaan. Haluan, että lapseni käyvät koulun siellä. Lisäksi Daniil-poikani pelaa siellä jalkapalloa. Muutenkaan Suomi ei ole enää se Suomi, jonne muutin 25 vuotta sitten, Eremenko kertoi Seiskalle.
Suomen A-maajoukkueessa 57 ottelua pelannut keskikentän taituri ei suostunut avaamaan sitä, mikä Suomessa on pielessä.
– Monet asiat, mutta ne pidän itselläni. Minulla on Stadissa paljon tuttuja, ja Suomi on aina sydämessäni, mutta päätimme, että lapsilla on parempi olla Venäjällä. Venäjän arvot ja elämäntapa ovat perheelleni tosi tärkeitä.
LUE MYÖS:
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”