Pohjoismaiden EM-kisahanke kaatui

Suomi oli mukana hankkeessa, jonka tavoitteena oli saada vuoden 2024 miesten EM-lopputurnaus Pohjoismaiden järjestettäväksi. Palloliiton perjantaina julkaiseman tiedotteen mukaan hankkeesta on kuitenkin päätetty luopua.
Vuoden 2024 kisoja kartoittanut työryhmä tuli siihen tulokseen, että lopputurnaus tulee vastaan liian nopeasti. Kööpenhaminassa kokoontuneet pohjoismaisten liittojen puheenjohtajat päättivät toimia työryhmän esityksen mukaisesti ja luopua ajatuksesta lopputurnauksen hakemisesta.
Periaatetasolla hanketta ei ole haudattu, mutta kisojen vaatimien yhdeksän vähintään 30 000 katsojan stadionin toteuttaminen ei ollut realistista.
– Aikaa oli yksinkertaisesti liian vähän olosuhteita ajatellen, se oli ensisijainen syy tälle päätökselle, vahvistaa Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande tiedotteessa.
Sen sijaan Pohjoismaat asettivat työryhmän jatkamaan yhteishankkeiden kartoittamista. Päällimmäisenä näistä kenties naisten MM-lopputurnaus, mutta yhtä lailla kyse on nuorten arvoturnausten järjestämisestä.
– Lähiaikoina tiedetään lisää, mutta puhuttu on sekä naisten että tyttöjen ja poikien arvoturnauksista, toteaa Casagrande.
Lähde: Palloliitto
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä