RoPS:in päävalmentaja Juha Malinen harmitteli SJK:lle hävityn Suomen Cupin ottelun jälkeen puolustuspäänsä ohutta pelaajatilannetta. SJK vei pelin 2-0. – Joukkueella oli hyvä ilme ja energiaa. Haastettiin ja otettiin ylhäältä kiinni, kuten suunniteltiinkin, Malinen sanoi RoPS:n nettisivuilla. – Mutta silloin kun otetaan ylhäältä kiinni, tarvittaisiin miehekkäämpää alakertaa. Jos vastustaja joutuu ahdistettuna potkaisemaan pidempää palloa, niin eihän sellainen saisi päätyä hyökkäyspään tilanteeksi meidän kenttäpuoliskolla. Toisella jaksolla RoPS:in Lassi Järvenpää loukkasi takareittään. Tilalle vaihdettiin Anselmi Nurmela. Malinen joutui laskemaan ryhmityksessä Sani Kaitan keskikentältä toppariksi. – Hiukan säälittääkin pelaajien puolesta. He joutuivat nyt pelaamaan aivan väärillä paikoilla. Loukkaantumisen jälkeen jouduimme jo etsimään vaihtoehtopelaajan vaihtoehtopelaajaa, Malinen harmitteli. – Peli olisi voinut olla voitettavissa, jos olisimme selviytyneet pidemmälle ilman toista takaiskumaalia. Vielä ensimmäisen jakson olimme ihan asiallisesti mukana. Toinen jakso meni osin loukkaantumisenkin vuoksi selviytymistarinaksi. Onneksi kuitenkin lisähaavereilta vältyttiin.

LUE MYÖS: