Viime hetkien pilkku ratkaisi Juventuksen ja AC Milanin välisen taistelun
Kuva: Getty Images
Juventus voitti AC Milanin 2-1 Serie A:n perjantai-illan ottelussa.
Hallitseva Italian mestari määritteli ottelun tahdin alkuminuuteilta lähtien. Milanin satunnaiset vastahyökkäykset ensimmäisellä jaksolla kaatuivat lähes säännönmukaisesti huonoihin syöttöihin tai pallonmenetyksiin.
Juven hallinta konkretisoitui puolen tunnin kohdalla, kun Medhi Benatia pelattiin lyhyen kuvion päätteeksi Milanin linjan taakse. Topparina operoiva Benatia ei ole ensimmäinen, jonka olettaisi kärkkyvän paitsion rajamailla, mutta niin vain marokkolaispuolustaja oli hiipinyt Milan-puolustuksen selustaan ja iski pallon voimalla verkkoon.
Peli jatkui avausmaalinkin jälkeen Juventuksen hallinnassa, mutta Milan ei luovuttaut niin helpolla. 43. minuutilla vierasjoukkue sai palkinnon kovasta taistelustaan, kun Gerard Deulofeu pääsi Mario Pasalicin syötöstä laidallaan vauhtiin. Deulofeu voitti Andrea Barzaglin juoksukilpailussa sata-nolla ja vapautti maalintekoon Carlos Baccan, joka sijoitti pallon sisään ulkosyrjällään.
Toisella puoliajalla Juventus kunnostautui todellisena tuhlaajajoukkona. Milan saa kiittää maalitolppia, jalkapallojumalia ja maalivahtiaan Gianluigi Donnarummaa siitä, että omissa ei soinut useammin. Punamustillakin olivat omat paikkansa, mutta todellisia vaaran hetkiä ei Juventuksen maalilla juuri nähty.
Pelin ratkaisu venyi aivan viimeisille sekunteille asti. Juventus vyörytti lisäajalla hyökkäyksiä toisensa perään, ja 96. minuutilla kotijoukkueen painostus toi tulosta, kun peliväline vietiin käsivirheestä pilkulle. Pallon taakse asteli Paulo Dybala, joka upotti pallon ohi voimattoman Donnarumman.
Juventus jatkaa Serie A:n kärjessä yhdentoista pisteen erolla AS Romaan, joka on pelannut yhden ottelun vähemmän. Milan jatkaa tappiosta huolimatta sarjataulukossa seitsemäntenä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin