Yaya Touren suurisuinen agentti jälleen vauhdissa: ”Emme odota ikuisuuksia – hän voi siirtyä vaikka ManU:un”
Kuva: Getty Images
Yaya Touren kiistatta värikäs ukrainalaisagentti Dimitri Seluk on jälleen vauhdissa. Hän kertoo suojattinsa neuvottelevan useiden eri seurojen kanssa. Jopa siirto Manchester Unitediin on agentin mukaan mahdollinen.
Seluk ajautui riitaan Manchester Cityn managerin Pep Guardiolan kanssa alkukaudesta, tarinassa riitti värikkäitä käänteitä.
Nyt Seluk kertoo jo käyvänsä neuvotteluja useiden eri seurojen kanssa. Lisäksi hän sanoo, että myös Manchester United on yksi vaihtoehto 33-vuotiaalle Tourelle.
Touren sopimus loppuu tähän kauteen, joten hän on vapaa siirtymään kesällä.
– Aloitimme eilen neuvottelut muiden seurojen kanssa hänen tulevaisuudestaan. Odotimme Manchester Cityltä vastausta maaliskuun puoliväliin asti, josko he haluaisivat pitää hänet, mutta sieltä ei ole kuulunut pihaustakaan, Seluk sanoo Sky Sportsille.
– Ennen sitä emme olleet yhteydessä mihinkään, koska City merkitsee Yayalle hyvin paljon. Mutta emme voi odottaa loputtomiin viimeiselle sekunnille asti.
Alkukaudesta Toure ei saanut peliaikaa, mutta on sittemmin ollut vahvassa vireessä. Hänet jätettiin kuitenkin pois kokoonpanosta Mestarien liigassa Monacoa vastaan – ja City tipahti tylysti jatkosta.
– Meillä on jo nyt kolme erittäin hyvää vaihtoehtoa, enkä puhu mistään Kiinasta tai MLS:stä. Yayan ura jatkuu Euroopan huipulla. Meillä on jo kontaktit mm. Italiaan ja Espanjaan.
– Kerroin Manchester Citylle, että alamme nyt neuvotella muiden kanssa. He voivat yhä tehdä tarjouksen, jos haluavat hänet. Jos eivät, löydämme kyllä uuden seuran, Seluk selosti.
– Yaya voi jo huomenna kirjoittaa sopimuksen uuden seuran kanssa, silloin kaikki on Citylle myöhäistä.
Selukilta kysyttiin, olisiko Toure valmis siirtymään Manchester Unitediin. Hän kun on ilmaissut halunsa pelata edelleen Valioliigassa.
– Mikä ettei. Jose Mourinho on loistava valmentaja, ja Yaya on pelannut Barcelonassa yhdessä Zlatanin kanssa.
– Ymmärrän, että seurat ovat verivihollisia, mutta ei se olisi ongelma Yayalle, eikä minulle. Se olisi ongelma vain Manchester Cityn väelle, Seluk vuodatti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa