Ex-Barca-tähti: ”Tiettyjen ihmisten egojen vuoksi minun on mahdotonta palata Barcelonaan”
Entisen työnantajansa Barcelonan illan Mestarien liigan ottelussa kohtaava Dani Alves kehuu entisiä pelitovereitaan, mutta ei muistele lämmöllä koko Barcelonan organisaatiota.
33-vuotias brassipakki siirtyi Barcelonasta Juventukseen viime kesänä. Sitä ennen hän ehti pelata Barcelonalle kahdeksan vuoden ajan.
– Kaikki oli täällä oikein hyvin, mutta en voisi palata, ellei seura hyvittelisi monia juttuja, mitä heidän egonsa ei tule takuulla sallimaan, Alves sanoi Marcan mukaan.
– Tiettyjen ihmisten egojen vuoksi minun on mahdotonta palata. Heidän egonsa ovat isoja eivätkä he tule myöntämään kohdelleensa minua huonosti.
Aikaisemmin Alves on nimennyt kritiikkinsä kohteen selkeämmin. Helmikuussa hän kohdisti vastaavat lausuntonsa suoraan Barcelonan seurajohdolle, jota hän syytti väliinpitämättömyydestä Alvesin tulevaisuutta kohtaan.
Alvesin Juventus lähtee illan Mestarien liigan puolivälierään kolmen maalin johtoasemasta. Barcelonan olisi toistettava PSG:tä vastaan tekemänsä ihme ja tehtävä kotonaan vähintään kolme maalia, ja yhteensä viisi, mikäli Juventus onnistuu vierasmaalin tekemisessä. Alvesin mukaan peli ei kuitenkaan ole vielä selvä.
– Tällä hetkellä tilanne on varmaan luokkaa 60–40. Nämä ottelut voivat tuntua pitkiltä ja olla vaikeita, mutta meillä on myös mahdollisuus osua Barcelonaa vastaan.
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä