Ex-tyttöystävänsä ruumiin koirille syöttänyt huippujalkapalloilija takaisin vankilaan
Kuva: Juha Tamminen
32-vuotias brazilialainen jalkapalloilija Bruno Fernandes on määrätty takaisin vankilaan suorittamaan 22 vuoden tuomiotaan entisen tyttöystävänsä kidnappaamisesta ja murhasta vuonna 2010.
Fernandes oli päästetty helmikuussa ehdonalaiseen vapauteen seitsemän vankeusvuoden jälkeen, mutta nyt vankeus jatkuu. Pelaajan vapauttaminen nosti valtavan julkisen myrskyn – varsinkin, kun hän teki maaliskuussa sopimuksen kakkosdivisioonassa pelaavan Boa Esporten kanssa. Sopimus sai seuran fanit raivon partaalle, myös eräät seuran sponsorit lopettivat yhteistyön.
– Olemme kumonneet aikaisemman päätöksen hänen vapauttamisestaan ehdonalaiseen. Hänen tulee palata välittömästi jatkamaan tuomionsa suorittamista, Brasilian korkein oikeus tiedotti uutistoimisto AFP:n mukaan.
Oikeudessa Fernandes myönsi suunnitelleensa tyttöystävänsä Eliza Samudon surman ystäviensä kanssa, sekä syöttäneensä tämän ruumiin koirille. Hän kuitenkin kiisti olleensa osallisena murhaan. Samudo kuristettiin hengiltä. Tuomioistuimen mukaan Fernandes päätyi tekoon, ettei joutuisi maksamaan elatusmaksuja heidän yhteisestä poikalapsestaan.
Ennen vankeuttaan Fernandes pelasi viisi vuotta pääsarjaa Flamengossa ja kolkutteli jopa Brasilian maajoukkueen portteja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne