LK: Huippumaalivahdit ottavat toisistaan mittaa Lapin derbyssä – ”Tällaisia otteluja haluan pelata”
Kuva: Juha Tamminen
Lauantain Lapin derbystä on lupa odottaa hienoa tapahtumaa ainakin, jos joukkueiden maalivahteja on uskominen.
Rovaniemen Palloseuran Antonio Reguero pelasi viime kaudella kaikissa kolmessa derbyssä ja torjui joukkueelleen niistä kaksi voittoa. Elokuun loppupuolella PS Kemi oli kotikentällään vahvempi lukemin 3-1.
Espanjalaisvahti tietää, että kyseessä on iso ottelu alueen ihmisille.
– Edessä on neljäs virallinen Lapin derbyni. Onneksi viime kaudella saimme hyviä tuloksia, kun voitimme kaksi ottelua. Kolmas oli meiltä huono esitys. Nautin paikallispelien latauksesta, juuri tällaisia otteluja haluan pelata. Kehotan kaikkia RoPSin kannattajia tulemaan peliin. Tulossa on hieno ja nautittava matsi, kertoo Reguero Lapin Kansan haastattelussa.
34-vuotiaalla Reguerolla on kokemusta myös lukuisista ulkomaan derbyistä. RoPS:n ykkösvahti on edustanut urallaan muun muassa Villarealia, Ross Countya, Invernessiä ja Real Madridia, jonka juniorijoukkueessa hän kohtasi paikallisvastustaja Atletico Madridin useita kertoja.
– Real Madridin aikana meillä oli aina vähintään kaksi peliä kaudessa Atlético Madridia vastaan. Kilpailuasetelma seurojen välillä on hirmuisen kova juniorijoukkueista alkaen. Vaikka olimme vielä nuoria, meiltä odotettiin aina vain voittoja. Muu ei kelvannut.
PS Kemin veräjänvartija Oskari Forsman on rovaniemeläisille tuttu mies, sillä hän pelasi seurassa kaudet 2013-14. Lauantaina hän astelee kentälle vihollisen paidassa, mutta vuonna 2013 hän oli RoPS:n sankari, kun hän torjui joukkueelleen voiton Suomen Cupin finaalissa Kuopion Palloseuraa vastaan.
– Se on hieno muisto urallani, paras, mitä liigajoukkueiden mukana olen kokenut. Tunnelma oli ikimuistoinen ja peli tunteikas. Nyt on aika kerätä muistoja Kemin kanssa, Forsman muistelee Lapin Kansan haastattelussa.
Forsman sai viime kauden päätteeksi kokea derbyjen tunnelman Turussa, kun hän kohtasi TPS:n kanssa FC Interin liigakarsinnoissa.
– Aivan huikeita tapahtumia. Meidän fanit pesivät Interin kannattajat 100–0. Valitettavasti kentällä meillä ei rahkeet aivan riittänyt.. Lapin derby voi olla vielä hienompi tapahtuma, toivottavasti yleisö täyttää katsomot.
Lue Lapin Kansan juttu aiheesta täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista