Mestarijoukkue ei aliarvioi sarjanousijaa: ”Nousijat yllättävät usein kauden alussa”

Hallitseva mestari IFK Mariehamn avaa Veikkausliigakautensa tänään JJK:ta vastaan.
Mestarit pääsivät perjantaina ottamaan tuntumaa kotikenttänsä nurmeen.
– Hieno oli päästä taas nurmelle – toki Espanjassa olimme nurmella, mutta nyt kotikentälle – pelaajat ovat täynnä odotusta ja kaikilla on vähän lisäenergiaa. Kaikki odottavat, että kausi saadaan käyntiin, joukkueen valmentaja Peter Lundberg sanoi Ålands radiolle.
IFK ei ole saanut peliään rullaamaan kauden alla ihan toivotulla tavalla.
– Hiukan intensiteettiä on puuttunut ja erikoistilanteissa on myös ollut parantamisen varaa. Tällaisia jaksoja sattuu kaikille johonkin kohtaan.
Vaikka JJK:n harjoitus- ja cup-ottelut eivät sujuneet todellakaan hyvin, ei Lundberg aliarvioi sarjanousijaa.
– Nousija on aina innokas etenkin avauskierroksilla ja nousijat ovat yleensä saaneet myös hyviä tuloksia alkuun ja se on haaste meille. Uskon että JJK puolustaa aika syvällä, meillä on oltava hyvä tempo ja vauhti tilanteenvaihdoissa, jotta saamme paikkoja.
– Nopeilla vastaiskuilla uskon meidän pystyvän iskemään, Lundberg sanoo.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot