Tragedia Argentiinassa: jalkapallofani tönäistiin katsomosta kuolemaansa – taustalla kostoretki?
Kuva: Juha Tamminen
Lauantaina pelattu Belgranon ja Talleres Cordoban välinen derby Argentiinan pääsarjassa sai ikävän käänteen, kun 22-vuotias Belgrano-fani Emanuel Balbo putosi katsomosta.
Putoaminen tallentui videolle, josta kävi ilmi, että Balbo joutui tappeluun muiden Belgrano-kannattajien kanssa ja hänet tönäistiin kaiteelta alas, kun hän yritti karata välienselvittelystä pois.
Balbo putosi viisi metriä betonilattialle ja sai päähänsä vakavia vammoja, joiden vuoksi hän kuoli kaksi päivää myöhemmin sairaalassa.
Hänen isänsä Raul Balbo kertoi Argentiinan televisiossa, että uskoi tapauksessa olevan kyse kostosta. Uhrin isän mukaan Emanuel Balbo oli riidellyt katsomossa Oscar Gomezin kanssa, jota hän syytti Emanuelin veljen tappamisesta vuonna 2012.
– Neljä vuotta sitten he tappoivat lapseni. Katsomossa ollut toinen lapsistani tapasi nyt yhden surmaajista katsomossa.
Isän mukaan Gomez oli puolustautunut Balboa vastaan lukuisten ystäviensä kanssa ja huutanut, että Balbo olisi vastapuolen kannattaja. Tästä vihastuneena Belgrano-fanit olivat tönäisseet hänet katsomosta alas.
Lähde: The Guardian, Cadena Ser
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”Parempi kuin Ousmane Dembélé” – PSG:n huipputalentin temput kuvottavat
- Juventus nojaa ”tuttuun ja turvalliseen” – tämä ikämies seuraavaksi vahvistukseksi?
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan