Antti Muurinen korostaa: ”Tällaista me kaipaamme suomalaiseen jalkapalloon”
Kuva: Juha Tamminen
Tiistaina on taas se aika suomalaisesta jalkapallokaudesta, kun yksittäinen Veikkausliigan ottelu kerää täyden mediahuomion ja jalkapallo nousee Helsingin katukuvassa isoon rooliin.
HIFK ja HJK ottavat tiistaina mittaa toisistaan Stadin derbyssä, josta on viime vuosina muodostunut Veikkausliigan kliimaksiottelu. HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen tietää tämän ja korostaakin Stadin derbyjen merkitystä koko suomalaiselle jalkapallolle.
– Meillä on hyvät muistot viime syksyn viimeisestä derbystä, kun voitimme HJK:n. Molemmilla joukkueilla on aivan loistavat kannattajat. Pelaamme kentällä voitosta ja fanit tekevät parhaansa omissa päädyissään. Tunnelma on taattu ja puitteet ovat loistavat. Tällaista me kaipaamme suomalaiseen jalkapalloon, Muurinen sanoo IFK:n nettisivuilla.
HJK lähtee selvänä ennakkosuosikkina, mutta derbyt ovat korostuneet siitä, että niissä voi käydä ihan miten tahansa ennakkoasetelmista huolimatta. IFK kaivoi vuosi sitten komean voiton derbyssä ja muutenkin ottelut ovat olleet tasaisia.
– Lisäksi ottelussa on aivan loistava paikalliskamppailujännite. Vaikka saatamme lähteä otteluun altavastaajana niin yksittäisessä ottelussa pystyy aina olemaan yllätyksellinen. Lopputulos voi olla mikä tahansa. Nämä ottelut ovat ehdottomia kauden kohokohtia varmasti molemmille joukkueille, Muurinen kertoo.
Lähde: HIFK
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa