Arsenal-tähden agentti otti kantaa huhuihin: ”Kun tiedämme, mitä Wenger aikoo tehdä”

Arsenalin hyökkääjä Olivier Giroud on ollut siirtohuhuissa ja yhtenä mahdollisena kohteena on ollut Ligue 1:n joukkue Marseille. Giroud’n agentti katkoi haastattelussa huhuja.
Giroud on tällä kaudella ollut selvästi Arsenalin ykköstykki Alexis Sanchezin varjossa, vaikka maaleja onkin Valioliigassa tullut peräti yhdeksän.
– Mikään (huhuista) ei ole totta. Oli puhetta, että Olivier olisi ollut yhteydessä Rudi Garciaan (Marseillen päävalmentaja). Olen sanonut, että se ei ole totta. Mitään yhteyttä Marseillen ja meidän välillä ei ole ollut, Giroud’n agentti Michael Manuello kertoi Foot Mercatolle.
Manuellon mukaan Giroud keskittyy nyt vain ja ainoastaan Valioliigaan ja Arsenalin nostamiseen ensi kaudeksi Mestarien liigaan. Tällä hetkellä Arsenal on Valioliigassa kuudentena, mikä oikeuttaa Eurooppa liigan karsintoihin.
Mestarien liigan karsintaan oikeuttavalla neljännellä sijalla on tällä hetkellä kuusi pistettä enemmän kerännyt Manchester City, mutta Arsenal on pelannut yhden ottelun Cityä vähemmän. Giroud’n tulevaisuus riippuu myös päävalmentaja Arsene Wengerin jatkosta, joka on yhä auki.
– Kun tiedämme tarkalleen, mitä Arsene Wenger aikoo tehdä, kysymme itseltämme kysymyksiä. Aiomme miettiä, mikä on mahdollista ja mikä ei ole mahdollista, Manuello sanoi.
Manuello korosti myös sitä, että Giroud on lojaali Arsenalille, jonka kanssa hänellä on kesäkuuhun 2019 asti voimassa oleva sopimus.
– Asiat eivät ole muuttuneet jatkosopimuksen jälkeen. Meidän halumme on olla Arsenalissa pitkällä tähtäimellä. Olivierin tavoite on yhä mennä Arsenalin kanssa niin pitkälle kuin mahdollista. Jossain vaiheessa, jos tiet eroavat, täytyy katsoa uudestaan. Mutta se ei ole kummankaan osapuolen aikomus, Manuello korosti.
Lähde: getfootballnewsfrance.com
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä