Arsenal-tähti käy läpi vaikeita aikoja – kahdeksan leikkausta marraskuun jälkeen
Kuva: Getty Images
Arsenalin keskikenttäpelaajan Santi Cazorlan kausi päättyi ikävällä tavalla jo marraskuussa, kun hän loukkasi akillesjänteensä Mestarien liigan ottelussa Ludogoretsia vastaan.
Espanjan maajoukkuemies Cazorla paljasti Cadena Serin haastattelussa, että tämä kausi on ollut yksi hänen uransa vaikeimmista.
– Olen ollut leikkauksessa kahdeksan kertaa sitten marraskuun. Viimeisin oli eilen. Toivottavasti kaikki menee hyvin, sanoi Cazorla arseblog.com -sivuston mukaan.
– Minulla on ollut komplikaatioita. Sain bakteerin leikkaushuoneesta, luuni sai tartunnan, arpi ei umpeutunut ja minulle jouduttiin tekemään ihonsiirto.
– Tekisi mieli heittää pyyhe kehään, mutta himo pelata jalkapalloa on vahvempi.
Arsenal ja manageri Arsene Wenger ovat tukeneet Cazorlaa hänen vaikeiden kuukausiensa aikana, ja vuodesta 2012 seuraa edustaneelle espanjalaiselle annettiin vuoden jatkosopimus.
– He kohtelivat minua erittäin hyvin. Sopimukseni uusittiin ennen leikkausta. Pomo (Wenger) puhui kanssani ja antoi minulle mielenrauhan.
Paluu pelikentille on vielä pitkän tovin päässä.
– Minulle ei ole kerrottu mitään aikarajaa. On vaikea arvioida täsmällistä päivämäärää, mutta en usko, että siinä menee viittä kuukautta pidempään.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa