Hänestäkö Diego Costan korvaaja? Chelsean lainapelaaja kahmi palkintoja Mestaruussarjassa
Kuva: Getty Images
Chelsean ykköshyökkääjää Diego Costaa ollaan koko kevään ajan huhuttu siirtyvän Kiinan Superliigaan. Costan siirto oli monien lähteiden mukaan jo tapahtua tammikuussa, ja nyt huhut ovat jälleen yltymässä, kun kesän siirtoikkuna lähenee.
Costan korvaajaksi on arvailtu muun muassa Chelsean entistä pelaajaa, Evertonin Romelu Lukakua, joka on vihjannut lähtevänsä seurastaan ensi kesänä.
Lontoolaisseuralla on kuitenkin taskussaan myös hiomaton timantti, josta moni ei ole välttämättä vielä kuullut: Mestaruussarjan Bristol Cityssä lainalla pelaava Tammy Abraham.
19-vuotias hyökkääjä on iskenyt vuokrapestinsä aikana 23 maalia Bristolille Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, mikä tekee hänestä koko sarjan tehokkaimman teini-ikäisen pelaajan.
Abrahamin osaamista arvostetaan ainakin hänen lainaseurassaan, sillä hän pokkasi peräti kolme joukkuepalkintoa kauden päätöstilaisuudessa. Hän nappasi kotiin parhaan maalintekijän-, vuoden pelaajan- ja vuoden nuoren pelaajan palkinnon. Kukaan ei ole Bristolin seurahistorian aikana pystynyt samaan.
Chelsea on huhujen mukaan tarjoamassa nuorelle maalipyssylleen uutta sopimusta, mutta Abrahamin mukaan mikään ei ole vielä varmaa.
– Ei ole vielä mitään. En ole varma, mutta toivottavasti jotain tulee. Olen kuullut hieman juttuja sieltä ja täältä, mutta en ole vielä varma, mitä teen. En ole puhunut Chelsealle ensi kaudesta, kertoi Abraham toimittajille Goalin mukaan.
– Bristol olisi kiinnostunut ottamaan minut vielä uudestaan, mutta kyse on siitä, haluaako Chelsea minut takaisin vai haluavatko he lähettää minut johonkin muualle kehittymään. Olisi mukavaa tulla Bristoliin taas joskus tulevaisuudessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle