Espanjalaisen Don Balonin mukaan Manchester United ja Real Madridin James Rodriguez ovat jo neuvotelleet pelaajaan henkilökohtaiset ehdot valmiiksi siirtoa varten.

Siirrosta on vatkattu pitkään ja hartaasti, nyt se on askeleen lähempänä.

Kolumbian maajoukkuetähti on pelannut kauden aikana vain 29 ottelussa, eikä ole tyytyväinen peliaikaansa.

Jos sopimus syntyy, siinä saattaa olla osallisena myös United-vahti David De Gea, jota Real himoitsee. Lehden mukaan Real Madrid uskoo saavansa De Gean 30 miljoonalla eurolla, jos Rodriguez ympätään mukaan kauppaan.

Kolumbialainen on tehnyt tällä kaudella kaikissa kilpailuissa Realille yhdeksän maalia, MM-karsinnoissa hän on osunut Kolumbialle viidesti kymmenessä ottelussa.