ManU rimaa hipoen finaaliin – Jose Mourinho: ”Se oli kärsimystä loppuun saakka”
Manchester United eteni Eurooppa-liigan finaaliin voittamalla Celta Vigon yhteismaalein 2-1. Jälkimmäinen kamppailu Manchesterissa päättyi 1-1-tasapeliin.
Marouane Fellaini vei kotjoukkueen jo 17. minuutilla johtoon ja pitkään näyttikin siltä, että United laskettelee helposti finaaliin. Facundo Roncaglia toi kuitenkin vieraat 85. minuutilla tasoihin, jonka jälkeen Celta aloitti loppurynnistyksen.
Ottelun viimeisillä hetkillä ruotsalaishyökkääjä John Guidettille avautui vielä upea paikka, mutta mies epäonnistui. ManU-manageri Jose Mourinho myönsi, ettei voitto ja finaalipaikka todellakaan tullut helpolla.
– He olivat täysin vapaita kaikesta vastuusta ja tekivät tästä meille todella vaikean pelin. Se oli kärsimystä loppuun saakka ja kaikki oli avoinna viimeiselle sekunnille saakka. Pojat antoivat kaikkensa. Olen todella tyytyväinen heidän puolesta, Mourinho sanoi ottelun jälkeen BT Sportille.
ManU kohtaa finaalissa Ajaxin, joka eteni finaaliin voittamalla Lyonin yhteismaalein 5-4. ManU:n unelma suorasta Mestarien liigan paikasta on nyt lähempänä kuin kertaakaan tällä kaudella.
– Nyt, 14 ottelun jälkeen, olemme finaalissa. Jos voitamme Eurooppa-liigan, olen enemmän kuin onnellinen. Se olisi mahtavaa!, Mourinho ylisti.
Lähde: Goal
Muokattu 12.5. 14.46: Päivitetty, että ManU oli kotijoukkue.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa