Wayne Rooney avasi tulevaisuuden suunnitelmiaan – vain kaksi seuraa Valioliigasta mahdollisia
Kuva: Getty Images
Wayne Rooney pääsi torstai-iltana kentälle ottelun loppuhetkillä ja sai kapteenina nostaa Eurooppa-liigan mestaruuspokaalin ilmaan. Tulevaisuus Manchester Unitedissa on kuitenkin vaakalaudalla.
Rooney ei tällä kaudella kuulunut enää Unitedin avainpelaajiin. Peliaika jäi vähäiseksi, ja Rooneyn rooli oli tärkempi harjoituskentällä sekä pukukopissa. Rooneyn sopimus kattaa vielä kaksi seuraavaa kautta, mutta lähtö saattaa silti olla edessä.
– Minun täytyy tehdä päätöksiä seuraavien viikkojen aikana. Aion keskustella perheeni kanssa ja sitten päätän (jatkosta). Totta kai sitä haluaa pelata ja olle kentällä. Veikkaan, että nuorempi minä olisi ollut paljon turhautuneempi, Rooney myöntää TalkSPORTin mukaan.
Rooney on siirtohuhuissa yhdistetty Kiinaan ja myös entiseen seuraansa Evertoniin. Valioliigassa Rooneylla on vain kaksi vaihtoehtoa.
– Pöydällä on paljon tarjouksia, niin Englannista kuin ulkomailtakin, ja niistä minun täytyy päättää.
– Olen pelannut Valioliigaa kahdessa joukkueessa (Manchester United ja Everton), ja ne ovat ainoat seurat Valioliigassa, joissa aion pelata, Rooney paljasti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa