Atletico Madridin puolustaja hyväksikäyttökohussa – tarinassa aukkoja

20-vuotias nainen syyttää Atletico Madridin puolustajaa Theo Hernandezia, 19, seksuaaliseen tekoon pakottamisesta, kertoo Marca. Hernandezia ei ole pidätetty, mutta hänet on kutsuttu poliisiasemalle antamaan lausunto. Toistaiseksi hän on kiistänyt kaikki syytökset.
Hernandez viettää parhaillaan lomaansa Marbellassa, jossa välikohtaus naisen mukaan tapahtui.
Nuori nainen kertoi poliisille, että hän ja Atletico-puolustaja olivat ystäviä, jotka olivat viettämässä iltaa yökerhossa. Naisen kertomuksen mukaan Hernandez pyysi häntä autolleen, jossa asiat johtivat seksiin. Nainen oli sanojensa mukaan pyytänyt Hernandezia lopettamaan, jota tämä ei tehnyt, ja tilanne yltyi monen minuutin kamppailuun. Lopulta Hernandez oli naisen mukaan heittänyt hänet ulos autostaan.
Poliisin mukaan 20-vuotiaan naisen kertomuksessa on kuitenkin joitain ristiriitoja. Naisen palatessa yökerholle hän kertoi poliisille, että häntä oli hyväksikäyttänyt Alexis, Theo Hernandezin ystävä ja joukkuekaveri Alavesista, jossa hän pelasi päättyneen kauden lainalla.
Nuoren naisen ystävät olivat lopulta vieneet hänet kotiin, minkä jälkeen hän jatkoi matkaansa sairaalaan ja poliisiasemalle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan