”Ovatko he vielä Saariselällä hiihtämässä?” – Juha Malinen RoPS:n kehnoista yleisömääristä

RoPS:n peleissä on tällä kaudella käynyt keskimäärin 1319 silmäparia per ottelu. Se on jopa neljännes pois viime kauden yleisökeskiarvosta.
Maanantaina Ilvestä vastaan lehtereillä nähtiin 1242 katsojaa, joka sekin on alle tämän kauden keskiarvon. Toki keskiarvoilla on tapana parantua kesän myötä varsinkin pohjoisessa, mutta suunta ei ole lupaava talousvaikeuksissa pyörineelle seuralle, lue uutinen.
Nykyinen trendi huolestutti Ilves-ottelun jälkeen myös päävalmentaja Juha Malista.
– Tosi vähän on täällä Lapissa tänä vuonna ihmisiä, jotka olisivat innostuneita jalkapallosta. Onko he muuttaneet Etelään vai ovatko he lomalla vai ovatko he Saariselällä vielä hiihtämässä? Minä en tiedä, mikä siinä on.
– Mutta jossakin he 5000 ihmistä ovat, jotka meillä oli kaksi vuotta sitten täällä katsomassa. Jonnekin he ovat lähteneet, Malinen ihmetteli.
Seuraavaksi RoPS matkustaa Lapin derbyyn PS Kemin vieraaksi. Malinen toivoi, että yleisö löytäisi Kemiin.
– Ainahan odotukset ovat siinä, että tulisi hieman enemmän yleisöä. Ainakin me olemme valmiita antamaan (yleisölle) hyvä peli ja olen aivan varma, että Kemillä on sama juttu. Kyllä siitä tapahtuman aikaan saa, Malinen ennakoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot