RB Leipzig pitää hallussaan kahta kultakimpaletta – eikä aio päästää niistä irti

Ilmiömäisen ensikauden Saksan Bundesligassa pelannut RB Leipzig tähtää selkeästi haastajaksi liigaa pitkään dominoineelle Bayern Münchenille. Tästä kielii se, että seuralla on hallussaan kaksi todella kuumaa pelaajaa, joita on jatkuvasti yhdistetty niin AC Milaniin kuin Liverpooliinkin, mutta seura kertoo, etteivät pelaajat ole lähdössä Leipzigista mihinkään.
Ensimmäisellä kaudellaan Bundesligassa toiseksi sijoittuneen RB Leipzigin Emil Forsberg teki seuralleen mielettömän syöttötilaston. Laituri teki menneellä kaudella 22 maaliin johtanutta syöttöä 33 ottelun aikana. Lisäksi ruotsalainen onnistui itse maalinteossa kahdeksan kertaa.
AC Milanin on kerrottu olevaan valmis hankkimaan 26-vuotias laituri vahvuuteensa, mutta Leipzig pitää hänestä kiinni. Forsberg ostettiin Leipzigiin kaksi vuotta sitten 700 000 euron hinnalla.
Guinealainen Naby Keita on taas ollut Liverpoolin tähtäimessä. Jalkapallomedia Fourfourtwo kertoo englantilaisten ehdottaneen vaihtokauppaa, jossa saksalaiset saavat vastineeksi 57 miljoonaa euroa 22-vuotiaasta keskikenttäpelaajasta. Leipzigin johtaja Oliver Mintzlaff oli kuitenkin ilmoittanut, että Keita pysyy heillä.
Keita ostettiin viime vuonna Leipzigiin 11 miljoonan euron summalla. Vaikka saksalaisilla olisi ollut mahdollisuus todella mehukkaaseen voittoon, katsoivat he ennemmin tulevaan.
Mintzlaff onkin kertonut, että hän uskoo kummallakin pelaajista olevan suuri kehityspotentiaali nimenomaan Red Bull Arenalla Leipzigissa.
Nuorukaiset pääsevät ensi kaudella kilpailemaan Mestarien liigassa. Täten miesten voidaan itsekin olettaa uskovan seuransa mahdollisuuksiin menestyä suurien kanssa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen