Christian Pulisicilta myrskyvaroitus: Bayern Münchenin valtakausi on ohi
Borussia Dortmund ei ole voittanut Bundesliigaa nyt viiteen vuoteen. Dortmundin Christian Pulisic kuitenkin uskoo, että seuraavalla kaudella ikuiselta tuntunut asetelma Bundesliigassa muuttuu.
Aiemmin tänä kesänä Dortmundin johtaja Hans-Joachim Watzke kertoi suoraan, ettei usko Dortmundin vielä haastavan Bayern Müncheniä.
Pulisic on kuitenkin eri mieltä. Hän kertoi saksalaiselle Kicker-lehdelle uskovansa, että ensi kaudella heillä on kenties suurin mahdollisuus voittaa mestaruus.
Menneellä kaudella Dortmund päätyi Saksan pääsarjassa sijalle kolme. RB Leipzig teki ilmiömäisen nousun ja otti Dortmundille ennen kautta ennustetun toisen sijan kolmen pisteen erolla.
Aivan harakoille ei kuitenkaan Keltamustien kausi mennyt. Voitto Saksan Cupissa antoi tarvittavan uskottavuuden ensi kauden taistoon Bundesliigan mestaruudesta.
Seuran menestyksen ohella vasta 18-vuotias Pulisic toivoo myös henkilökohtaista kehitystä. Vaikka ensimmäinen kausi edustusjoukkueessa oli läpimurto, on nuorukaisella vielä varaa kehitykseen. Mies kertoikin suhtautuvansa positiivisesti tulevaan.
– Viime kausi oli hyvä askel kehityksessäni. En koe paineita kannattajilta tai medialta. Asetan itse itselleni kaikista pahimmat paineet, Pulisic pohti.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin