Kommentti: Veikkausliigan jättiyllättäjän täsmäase johtamassa suureen sensaatioon
Kuva: Juha Tamminen
Väkevää kautta Veikkausliigassa pelaava FC Lahti on lyönyt monet kotimaiset jalkapallon ystävät ällikällä. Kentällä olevan koko paketin johdolla hyvin yhteen pelaavan sarjakolmosen tilastot ovat kovaa luokkaa, jonka lisäksi pelilliset asiat ovat herättäneet ihmetystä hyvässä valossa.
Alkuviikosta tiistaina joukkue teki seurahistoriaa ottamalla PS Kemistä 1-0-voiton.
Pistepotti nimittäin takasi lahtelaismiehistölle jo yhdeksännen peräkkäisen tappiottoman ottelun. Tilastojen valossa FC Lahden jopa sensaatiomaisesta alkukaudesta kertovat myös seitsemän pelattua nollapeliä, kymmenen päästettyä maalia – joka on toiseksi vähiten koko sarjassa – ja tappiosarakkeeseen tulleet kaksi täplää.
Keväällä lahtelaislauma oli kankea, sillä vaikka oma pää pysyi suhteellisen hyvin puhtaana, ei hyökkäämisestä tahtonut tulla mitään. Touko-kesäkuun taitteessa neljä 0-0-tasapeliä putkeen pelannut miehistö kuitenkin on hiljalleen saanut hyökkäyspelinsä uomiin nimenomaan koko joukkueen panoksen voimin. Tämän ansiosta itseluottamus näyttää olevan kasvussa FC Lahden leirissä.
Puolustaminen tukee hyökkäämistä
Kolmen edellisen mittelön kahdeksan tehtyä maalia kertovat siitä, että lahtelaislauma on kääntänyt puolustuspelaamisen toimivuuden osa-aseeksi myös hyökkäämisessä. Tehdyt maalit ovat enemmän tai vähemmän seurausta puolustajien terveestä hyökkäysten tukemisesta. Kippari Mikko Hauhia kertoi voittoisan PS Kemi -pelin jälkeen, että joukkue on harjoittanut puolustamista pidemmän aikaa samalla tavalla. Aidosti treenaaminen alkaa vasta nyt tuottamaan tulosta, sillä esimerkiksi viime kaudella joukkue päästi 43 maalia, joka oli kolmanneksi eniten koko sarjassa. Vaikka lahtelaismiehistö ei mestari- tai europelisuosikki olekaan, tekee vastustajilla syksylläkin tiukkaa murtautua puolustajien johtamaan tiiviiseen muotoon. Sarjakolmonen ja tällä tahdilla suureen yllätykseen kauden päätyttyä venyvä FC Lahti on hyvä esimerkki siitä, että koko paketin toimiessa pistepussi turpoaa kelvolliseen tahtiin. Veikkausliigasta löytyy toinenkin, joskaan ei niin yllättävä esimerkki siitä, että kokonaisvaltaisen pelaamisen toimiessa pisteitä ropisee lariin. Ei HJK turhaan sarjan keulilla keiku. Miska MiettinenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa