Lähde: AC Milan ja Juventus kamppailevat 18-vuotiaasta ruotsalaistaiturista
Kuva: Getty Images
Vaikka Juventuksen tiedetään parhaillaan etsivän vahvaa keskikenttäosaamista, ovat seuran katseet vahvasti myös tulevaisuudessa. Tässä mielessä heidän kiinnostuksensa ruotsalaiseen Mattias Svanbergiin on ilmeinen, kertoo Calcio Mercato.
Aiemmin Svanbergin on kerrottu olevan yhtä lailla AC Milanin tutkassa. 18-vuotiaalla nuorukaisella on tällä hetkellä sopimus Malmön FF:n kanssa. Svanbergin sopimus Malmön kanssa on tehty vuoden 2019 loppuun saakka.
Vuonna 1999 syntynyt Svanberg teki debyyttinsä Ruotsin pääsarjassa 16-vuotiaana. Tähän mennessä Svanbergilla on kertynyt yhteensä 10 esiintymistä Allsvenskanissa. Näiden aikana hän on ehtinyt nakuttaa kolme maalia ja kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Peliminuutteja on kertynyt yhteensä 322.
Puolustavalla keskikenttäpelaajalla on jo aiempaa kokemusta Juventuksesta. Mies nimittäin pelasi seuran juniorijoukkuetta vastaan vuonna 2014. Silloin peli päättyi tasalukemin 2-2.
Ruotsalaista on kehuttu hänen hyvästä kunnostaan, peliälystään sekä syöttötaidostaan.
Lähde ennustaa miehen potentiaaliseksi siirotsummaksi noin viittä miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”