Freddy Adu jätti uuden testiseuransa – ”En halua tehdä samaa virhettä uudestaan”
Kuva: Getty Images
Entisen huippulupauksen Freddy Adun testijakso puolalaisessa Sandecjassa jäi lyhyeksi.
Merkkejä pestin kaatumisesta oli jo ilmassa, sillä seuran päävalmentaja Radoslaw Mcrozkowski kertoi, että hän ei ollut tietoinen Adun saapumisesta seuraan eikä hän ollut kovin iloinen tiedon saadessaan.
Adu, 28, on etsinyt itselleen uutta joukkuetta koko tämän vuoden ajan. Hän oli edelliset kaksi vuotta kirjoilla kotimaansa Yhdysvaltojen toiseksi korkeimmalla tasolla pelaavassa Tampa Bay Rowdiesissa.
Ensimmäisen ammattilaissopimuksensa 14-vuotiaana tehnyt Adu ilmoitti testijakson päättymisestä Twitterissä ja kertoi, että uuden seuran metsästys jatkuu yhä.
– Halusin vain kertoa kaikille, että en tule siirtymään Sandecjaan. Olen ollut tällaisessa tilanteessa ennenkin Monacon kanssa ja se päättyi huonosti. En ole päässyt harjoittelemaan tai tekemään yhtään mitään joukkueen kanssa, mutta minun on löydettävä paras tilanne uralleni, kirjoitti Adu Twitter-tililleen.
– On tärkeää, että kaikki ovat yhteisymmärryksessä ennen kuin laitetaan nimi paperiin, ja täällä niin ei tapahtunut, joten olen päättänyt odottaa parempaa tilannetta! Ennen vaihdoin joukkuetta enkä ikinä saanut mahdollisuutta pelata. En halua tehdä sitä samaa virhettä enää uudelleen!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys