Lähde: Saksan maajoukkuepelaaja jättämässä Arsenalin jo vuoden jälkeen
Kuva: Getty Images
Arsenalin saksalaispuolustaja Shkodran Mustafi on ilmoittanut seuralleen haluavansa siirtyä Internazionale Milanoon, kertoo Metro.
Mustafi, 25, liittyi Arsenaliin viime kesänä Valenciasta 37 miljoonalla eurolla ja nappasi alkukaudesta paikkansa Arsenalin puolustuksessa. Sesongin loppupuolella häntä vaivasivat kuitenkin loukkaantumiset, ja manageri Arsene Wenger pudotti hänet ajoittain myös vaihtopenkille.
Torstain lehdistötilaisuudessa Wenger ei suostunut vahvistamaan, että Mustafi olisi jäämässä seuraan.
Italialaistoimittaja Gianluca Di Marzion mukaan Mustafi on jo neuvotellut Interin kanssa siirrostaan, mutta Arsenal ei halua luopua saksalaispuolustajasta ilman, että se saa viime kesänä käyttämänsä varansa takaisin.
Kaupan viivyttäminen voi koitua Arsenalille pitkässä juoksussa ongelmalliseksi, sillä lontoolaisjoukkueen vaihtoehdot keskuspuolustajan paikalle ovat vähissä. Siirtoikkuna sulkeutuu torstaina, ja Arsenal luopui jo aiemmin tänä kesänä brasilialaispuolustajasta Gabriel Paulistasta, joka siirtyi Valenciaan.
Jos Mustafi lähtee, Arsenalin miehistössä on enää kolme varsinaista keskuspuolustajaa, Laurent Koscielny, Per Mertesacker ja Rob Holding.
Normaalisti laitapuolustajina viihtyvät Nacho Monreal, Sead Kolasinac ovat pakon sanelemana pelanneet kauden ensimmäisissä otteluissa Arsenalin kolmen topparin puolustuslinjassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan