Nigerialaismiljardööri haluaa ostaa Arsenalin ja potkia Arsene Wengerin pihalle
Kuva: Getty Images
Afrikan rikkain mies, nigerialaismiljardööri Aliko Dangote kertoi Bloombergin haastattelussa, että hän harkitsee ostavansa enemmistön Valioliiga-seura Arsenalin osakkeista.
Dangote kertoi, että hän aikoo tehdä tarjouksen Arsenalin osake-enemmistön omaavalle Stan Kroenkelle, kunhan hän on saanut valmiiksi uuden öljynjalostamon Nigerian Lagosissa.
Nigerialaispohatalla on mielessään suuria muutoksia seuran ja varsinkin manageri Arsene Wengerin varalle.
– Ensimmäiseksi vaihtaisin valmentajan. Hän on tehnyt hyvää työtä, mutta jonkun muun tulisi myös kokeilla onneaan, sanoi Dangote ESPN:n mukaan.
Wenger allekirjoitti viime kauden päätteeksi kahden vuoden jatkosopimuksen Arsenalin kanssa. Hän on valmentanut seuran edustusjoukkuetta vuodesta 1996 lähtien.
Kroenke hylkäsi toukokuussa tarjouksen Arsenalista Alisher Usmanovilta, joka omistaa myös osan seurasta. Tuolloin Kroenke painotti, että seura ei ole myynnissä, mutta Dangote uskoo, että mielenmuutokseen vaaditaan vain tarpeeksi korkea summa.
– Jos he saavat oikean tarjouksen, olen varma, että he tarttuvat siihen. Joku tulee tekemään heille tarjouksen, joka saa heidät tosissaan harkitsemaan siihen tarttumista. Kun me saamme jalostamon valmiiksi, uskon, että olemme tilanteessa, jossa voisimme tehdä sen tarjouksen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit