Saksalaislehti: Bayern München avasi Anti-Neymar -harjoittelukeskuksensa
Kuva: Getty Images
Bayern München avasi elokuun alussa uuden nuorten pelaajien harjoitteluun tarkoitetun keskuksensa. Keskus pitää sisällään kahdeksan jalkapallokenttää, koripallohallin, käsipallohallin ja pöytätennistilat.
Bayern Münchenin johtaja Uli Hoeneß kutsui kampusta Bayernin vastaukseksi siirtohulluudelle. Saksalaislehti Bild sen sijaan nimitti hallia ja sen toimintaa Anti-Neymar -keskukseksi.
Saksalainen jalkapalloviranomainen Rainer Koch toi avajaispuheessaan juhlallisesti esiin sen aikajatkumon, johon Bayern kehityksellään tähtää.
– Lähes jokainen Saksan vuoden 2030 MM-kisajoukkueen pelaaja on jo syntynyt. Sen vuoksi meidän täytyy aloittaa kykyjen etsiminen ja niiden kehittäminen.
Bundesliigan mestarijoukkue on käyttänyt tänä kesänä 103,5 miljoonaa euroa pelaajahankintoihin. Se on huomattavasti vähemmän, kuin mitä Euroopan muiden suursarjojen voittajajoukkueet ovat tuhlanneet.
Keskuksensa avaamisella Bayern tähtää siihen, että tulevaisuudessa pelaajia ei välttämättä enää tarvitsisi ostaa ulkomailta, vaan heitä voisi nostaa edustusjoukkueeseen omasta junioriakatemiasta.
– Ehkä kampus on vastaus sille hulluudelle, mikä tällä hetkellä tapahtuu siirtomarkkinoilla ja pelaajien palkoissa. Olen vakuuttunut, että täällä valetaan uusi tulevaisuus kansainväliselle jalkapalloilulle. Pyrimme korvaamaan sheikkien seuroihin pumppaamat rahat järkevällä taktiikalla, Hoeneß kertoi saksalaisseuran filosifiasta.
Neymar siirtyi kesänä FC Barcelonasta Paris Saint-Germainiin 222 miljoonan euron siirtosummalla. Miehestä tuli siirron myötä kautta aikain kallein jalkapalloilija. PSG on laajalti Qatarin valtion rahoittama seura.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”