SJK:n Johannes Laaksonen valmistautuu haastamaan FC Lahden: ”Aina vaikeita ja fyysisiä otteluita”

Kuva: Juha Tamminen
Sarjataulukossa kuudentena taisteleva SJK saa lauantaina vastaansa huimassa vireessä olevan FC Lahden. SJK:n Johannes Laaksonen lähtee otteluun nöyrän itsevarmalla asenteella.
– He ovat korkeammalla sarjassa ja heillä on monta tappiotonta peliä putkeen. Erot sarjassa on kuitenkin pienet ja kun teemme oman suorituksemme, niin kyllä me heidät pystymme voittamaan, Laaksonen pohtii.
Veikkausliigassa toista sijaa pitävä Lahti on pelannut nyt 15 ottelua ilman tappiota. Laaksonen kuitenkin uskoo, että vanhat ennusmerkit pitävät paikkansa ja SJK voi nytkin yllättää lahtelaiset.
– En tiedä mistä johtuu onnistumiset heitä vastaan, mutta toivotaan että sama jatkuu myös lauantaina. FC Lahti on pelannut tosi hyvän kauden tähän mennessä ja he ovat hyvässä iskussa. Vaikka pelataankin kotona, niin pitää mennä nöyrin mielin heitä vastaan pelaamaan.
SJK:n keskikentällä häärivä Laaksonen povaa ottelusta intensiivistä näytöstä.
– Tiukka peli siitä on kuitenkin tulossa ja varmasti nähdään paljon kaksinkamppailuja kentällä. Lahti on vähän kuin RoPS:kin meitä vastaan, että niistä peleistä tulee aina vaikeita ja fyysisiä otteluita. En tiedä mikä niissä sitten on, mutta ehkä ne syttyy meitä vastaan vähän enemmän, mies summaa.
Lähde: Veikkausliiga
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”