Ilkka: SJK-valmentaja Brian Pagea syytetään pahoinpitelystä: ”En voi kommentoida”
Kuva: Juha Tamminen
Seinäjoen Jalkapallokerhon skotlantilaista päävalmentajaa Brian Pagea syytetään pahoinpitelystä, kertoo Ilkka.
Pohjanmaan syyttäjänviraston syyttäjä Jarmo Sarin vahvisti asian lehdelle, mutta ei avannut enempää tapauksen taustoja.
Ilkan ja Pohjalaisen tietojen mukaan Pagen syytetään lyöneen seinäjokelaisessa ravintolassa toista miestä yllättäen nyrkillä yli vuosi sitten.
Tapausta on ollut tarkoitus käsitellä Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa kahdesti, mutta molemmilla kerroilla käsittely on lykkääntynyt. 19.7 käsittely peruttiin, koska asianomistajan vaatimuksia piti käännättää. Toisen käsittelyn piti olla tänään keskiviikkona, mutta Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden mukaan käsittely peruttiin, koska Page ei ollut paikalla.
SJK-luotsi ei halunnut kommentoida syytettä Ilkka-lehdelle.
– En voi vahvistaa tuota.
– En voi kommentoida enempää, olen pahoillani.
Page on ollut seinäjokelaisjoukkueen valmennusryhmässä viime vuodesta lähtien. Hän ja SJK:n valmennusryhmään kuuluva Toni Lehtinen ottivat edustusjoukkueen valmennusvastuun loppukaudeksi syyskuun alussa, kun espanjalainen Jose Manuel Roca sai lähteä tehtävästä.
SJK:ssa on vaihdettu päävalmentajaa jo kolmesti tänä vuonna. Simo Valakari sai potkut helmikuussa ja hänen tilalleen nimetyn Sixten Boström pesti kesti vain kesäkuun alkuun asti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä