Bayer Leverkusen on tänään torstaina saanut kansainväliseltä jalkapalloliitolta Fifalta peliluvan argentiinalaishyökkääjä Lucas Alariolle.

Alario, 24, allekirjoitti Leverkusenin kanssa viiden vuoden sopimuksen.

Saksalaisseura maksoi Alarion sopimuksessa olleen 24 miljoonan euron ulosostoklausuulin, mutta hyökkääjän entinen seura River Plate ja Argentiinan jalkapalloliitto eivät suostuneet luovuttamaan hänen pelilupaansa. River Platen mukaan tapauksessa oli tapahtunut sopimusrikkomus, sillä Leverkusen osti Alarion ulos sopimuksestaan kesken Argentiinan sarjakauden.

Alario on harjoitellut uuden seuransa kanssa jo jonkin aikaa ja on ensimmäistä kertaa pelikelpoinen sunnuntaina, kun Leverkusen kohtaa HSV:n Bundesliigassa.

– Lucas on pelaaja, joka voi ominaisuuksillaan auttaa joukkuettamme välittömästi eteenpäin, kertoi Leverkusenin päävalmentaja Heiko Herrlich joukkueen tiedotteessa.

– Olemme tarkkailleet Alariota jo jonkin aikaa. Hän on kehittynyt erittäin hyvin parin viimeisen vuoden aikana ja hän on yksi Etelä-Amerikan parhaista hyökkääjistä, kehui saksalaisseuran urheilutoimenjohtaja Rudi Völler.

Argentiinalaishyökkääjän saapuminen Bayer Leverkuseniin tietää entistä kovempaa kilpailua Suomen A-maajoukkuekärki Joel Pohjanpalolle, jolla on alkukaudesta ollut vaikeuksia saada peliminuutteja vyölleen.

Pohjanpalo, 23, on pelannut kuluvalla kaudella vasta kahdessa virallisessa ottelussa, vaikka olikin kesän harjoituspeleissä hyvässä vireessä. Hän pääsi vaihdosta kentälle 26 minuutiksi syyskuun yhdeksäntenä päivänä Bundesliigan ottelussa Mainzia vastaan. Elokuun alkupuolella DFB-Pokalin ottelussa Karlsruheria vastaan Pohjanpalo pääsi kentälle 56 minuutiksi ja onnistui iskemään maalin.

Viime kaudella suomalaiskärki pääsi pelaamaan Bundesliigassa 11 ottelua, joissa hän iski yhteensä kuusi maalia. Pohjanpalo iski Leverkusenin viikonlopun vastustajaa HSV:tä vastaan viime vuoden lokakuussa hattutempun, vaikka hän pääsi kentälle vasta 72. minuutilla.

Alarion ja Pohjanpalon lisäksi minuuteista Leverkusenin hyökkäyksessä taistelevat Stefan Kiessling, Admir Mehmedi ja Kevin Volland.

Pohjanpalo kertoi uusimmassa ”Jollen Danger Zone” -kolumnissaan janoavansa vastuuta ja sanoi, että uskoo Leverkusenin voittotilin aukeavan sunnuntaina. Lue lisää.