Ruotsin yllättäjäseura teki sen taas – kirjoittaa uskomatonta tarinaa Eurooppa-liigassa

Viime vuonna historiansa ensimmäistä kertaa Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla Allsvenskanissa pelannut Östersunds FK on kuluvan kauden Eurooppa-liigan suurin yllättäjä.
Torstaina Östersund kaatoi kotikentällään saksalaisen Hertha Berlinin 1-0 Brwa Nourin 22. minuutin maalilla ja nousi voiton myötä J-lohkon yksinäiselle kärkipaikalle. Avauskierroksella se kukisti ukrainalaisen Zorja Luhanskin vieraskentällä lukemin 2-0.
Seuraavassa euro-ottelussaan Östersund kohtaa Espanjan suurseuran Athletic Bilbaon, joka on aloittanut lohkovaiheensa vaisusti yhdellä tasapelillä ja yhdellä tappiolla.
Östersunds FK:n tuhkimotarina Euroopassa alkoi jo kilpailun karsintavaiheessa. Ruotsalaisseura aloitti urakkansa toiselta karsintakierrokselta, ja arpaonni päätti koetella englantilaisvalmentaja Graham Potterin ryhmää välittömästi.
Vastustajaksi arvottiin Turkin 20-kertainen mestari Galatasaray. Östersund voitti kuitenkin turkkilaisseuran yhteismaalein 3-1, ja euroihme sai alkunsa.
Seuraavassa vaiheessa kaatui luxemburgilainen CS Fola Esch. Viimeisellä karsintakierroksella ruotsalaisten taru oli päättyä. Östersund hävisi ensimmäisessä osassa kreikkalaiselle PAOK:lle vieraissa 1-3. Kreikassa tehty taistelumaali osoittautui lopulta ratkaisevaksi tekijäksi, sillä viikkoa myöhemmin Östersund onnistui voittamaan kotonaan 2-0 ja eteni vierasmaalisäännön turvin Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Mestarien liiga
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS