Simo Valakari lähti Norjan pääsarjaan pelastamaan Tromsö IL sarjasta putoamiselta viime heinäkuun alkupuolella. Tällä hetkellä tilanne näyttää Valakarin sekä Tromsön kannalta tukalalta.

Viikonloppuna Tromsö sai kyytiä, kun sarjassa yhden sijan edellä oleva Kristiansund oli parempi maalein 4-1. Tromsö on tällä hetkellä sijalla 12, eli suoran putoajan paikalla. Eroa Kristiansundiin on neljä pistettä. Suoraan säilymiseen on matkaa viisi pistettä, joten kaikki on vielä Tromsön kannalta mahdollista.

– En tarvitse mitään ihmettä. Meidän täytyy pitää kiinni suunnitelmastamme ja uskoa itseemme. Aiomme pelata ilman pelkoa tulevasta, koska tämä on jalkapalloa. Meidän täytyy osata nauttia, vaikka olemme siinä tilanteessa, missä olemme, päävalmentaja Valakari sanoi norjalaiselle VG-lehdelle.

Tromsö esitti pirteämpiä otteita elokuussa voittamalla Aalesundin ja pelaamalla maalittoman tasapelin Vålerengan kanssa. Kristiansundia vastaan taso kuitenkin romahti.

– Emme ole niin huono joukkue (kuin Kristiansundia vastaan näytti). Lupaan, että näytämme paremmalta ensi viikolla.

Pisteitä ei sovi enää menettää, sillä muuten sarjapaikka karkaa auttamattomasti Tromsön käsistä. Samassa saattaa karata myös Valakarin jatkosopimus. Suomalaisvalmentaja teki Tromsön kanssa loppukauden kattavan sopimuksen, johon kuuluu optio kahdesta lisäkaudesta.

Pisteiden menettäminen harmittaa, mutta Valakari uskoo positiivisuuteen tiukassakin tilanteessa.

– Se on vaikeampaa ja vaikeampaa. Ja meidän täytyy hankkia pisteitä. Mutta se on minun tehtäväni saada pelaajat hyväksymään tilanne ja suhtautumaan siihen oikein. Silti täytyy olla mahdollista nauttia ja pitää hauskaa myös tällaisissa tilanteissa, Valakari muistutti.